perjantai 28. lokakuuta 2016

KUULUMISIA JA MISSÄ MENNÄÄN?

Moikka! Nyt onkin ollut pitkä tauko. En vain ole ehtinyt kirjoittaa tai en ole keksinyt aihetta. No mutta jätetään "tekosyyt" pois ja mennään postauksen itse aiheeseen. Kerron vähä ratsastuksistani ja kellä oon mennyt ja mitä oon tehnyt.







Murkulla: Olen ajanut muutamia kertoja ja käynyt maastossa , kun kaverini tuli mukaan Ilonalla ( se shettis joka on Murkun kaverina) ja meni niin hyvin ja Murkun satula oli niin kotoisa. Mentiin maastoon jälkeen vielä kentällä  esteitä (max. 40cm) ja Murkku käyttäytyi nätisti , vaikka pari pukkia tuli :D Ja mitä nyt maastakäsittelyä tultu tehtyä. Serkkujani odotellessa millon haluvat tulla ratsastamaan , kun on molemmille ponit , jotka uskaltaa antaa ratsuksi.

Ilonalla: Ollaan treenattu perus juttuja ratsain ja kaverini tuli siis yhtenä viikonloppuna  ratsastamaan Ilonalla. Mentiin liinassa ravissa ja käynnissä , koska treenattiin ympyrällä menoa. Ja mentiin siis myös maastossa ja kentällä , minkä kerroinkin äsken tuossa Murkun tekstissä. Ja ajettiin myös Ilonalla ensimmäistä kertaa yksi päivä ja meni super hyvin! Kääntyminen on vielä hankalaa mutta kyllä siitä hyvä ajo poni tulee. Siis Ilonalla ei oltu koskaan aiksemmin ajettu.



Mantalla: En kerro tarkemmin kuka tämä poni on ennen kun saan omistajalta luvan. Olen siis Mantalla maastoillut paljon satulalla ja ilman ja poni on niin huippu ja luotettava! Ja olen muutaman kerran hypännyt max. 60cm. Ja tietenkin kouluvääntöjä tehnyt. Ja nyt ensiviikon perjantaina olisi tarkoitus mennä kouluvalmennukseen , josta lähtee treeni!

Griviksellä: Olen käynyt kouluvalmennuksissa ja yhdessä estevalmennuksessa. Grivis on siis Jaana Kivimäen hevonen ja minulla on lupa kertoa Griviksestä blogissani. Kouluvalmennukset ovat menneet todella hyvin, harjoittelemme laukkapiruetteja, vaihtoja , väistöjä , piaffia, yms. Estevalmennus meni vähän mönkään, kun grivikseltä irtosi puoliksi kenkä ja alkoi ontumaan. Aluksi kaikki oli kunnossa kengät paikallaan ja verkkasin hevosen hyvin mutta olin ehtinyt ottaa pari hyppyä 60cm esteelle ja kolmannella kerralla kenkä irtosi , joten valkku jäi siihen. Grivis itse vahingossa polkaisi kengän irti. No ensiviikolla uusi yritys estevalkan suhteen , jos kenkäkin pysyisi paikallaan.

Liljan kanssa otetut kuvat (c) Oona Jaakkola 
Liljalla: Olen treenannut nyt enemmän koulua, koska poni oli saikulla viikon kastuttuaan sateessa ja vilustui. Nyt yksi päivä kumminkin hyppäsin pieniä esteitä ja meni todella hyvin , vaikka poni olikin innoissaan :D Ja tietty ollaan maastoiltu paljon ja hypätty maastoesteitä välillä. Lilja on kyllä maastossa niin innoissaan , ettei meinaa pysyä nahoissaan :D. Nyt olisi tarkoitus mennä kouluvalmennukseen ja estevalmennukseen, kunhan poni vielä kuntoutuu. Maanantaina mutten menin ilman satulaa ja en meinannut saada pideltyä ponia , kun oli niin innoissaan. Kun olin hetken mennyt ilman satulaa , kokeilin juoksutusta ja maastakäsittelyä , noh ei oikein onnistunut ja päätin , että menen vielä selästä käsin hetken. Lilja ei suostunut liikkumaan , joten käskin vähä napakammin mutta poni lähtikin sivulle ja minä tipuin , taitoin nilkkani (Lilja saattoi vahingossa myös potkaista mua nilkkaan) , jonka seurauksena nilkkani saattoi vähän venähtää ja on vielä kipeä mutta en anna sen häiritä!
Käytiin tosiaan kuvailemassa. 

<3

Muistakaahan seurata meidän menoa snapchatissa: @sara_allu 
aina ei mene putkeen:D 

perjantai 23. syyskuuta 2016

2 päivää tarhakallion ratsutilalla!

Moikka! Olin perjantaina ja lauantaina vuokraamassa Liljaa. Perjantaina hyppäsin kunnon rataa ja lauantaina menin kouluvääntöä. Tulin perjantaina suoraan koulusta tallille ja aloin siivoamaan karsinoita. Sen jälkeen laitoin Liljalle sekä Junille vedet ja kävin syöttelemässä Junia. (Junista enemmän Aadan blogissa! www.sepekiksu.blogspot.fi) Ja odottelin , että Aada tulisi tallille.
Perjantai: Tulin tallille 14.15 ja aloin laittamaan vesiä Liljalle ja Junille sekä niitten varsoille. Vein myös varsatarhaan vettä. Ja kävin nopeasti alatallilla hakemassa varasuitset Liljalle , sen omista oli katkennut poskihihnasta yksi osa mutta vaihdoin niistä varasuitsista sen poskihihnan rikkinäisen tilalle. Ja joskus 15.50 aloin siivoamaan Liljan ja sen varsan karsinaa. (Lilja ja kaneli eli varsa olivat siis tarhassa :D) Ja Aada tuli vähän jälkeen 16 ja auttoi mua siivoamaan karsinaa ja tyhjennettiin se sitten kokonaan ja laitettiin uudet aluset karsinaan. Sitten me haettiin Lilja ja Kaneli sisälle , Aada talutti Liljan , koska ei halua taluttaa Kanelia , kun se on niin hankala (hyppii pystyy , potkii , puree ja kaahaa), joten mä talutin Kanelin. Vein kanelin karsinaan ja Aada laitto Liljan käytävälle. Hoidettiin Lilja nopeasti , jotta ehditään ratsastaa ennen kuin tulee pimeää. Laitettiin Liljalle etujalkoihin suojat ja tietty suitset&satula. Mentiin maasto alkukäynnit ja sit kentälle ravailee ja laukkailee kevyesti et poni vertyy. Sit alotin työskentelyn ensin sileellä ja sillä aikaa Aada rakensi pääty-ympyrälle jumppasarjaa yms. Kun Aada oli saanut rakennettua "radan" aloin tulemaan sitä. Harjoiteltiin tiukkoja kurveja ja käännöksiä meni yllättävän hyvin , vaikka kuski oli välillä ihan hukassa eikä päässyt hyppyihin mukaan. Nooh.. Tultiin tätä tehtävää ensin ehk 40-50cm ja sit korotettiin pikkuhiljaa siihen 70cm. Tultiin siis molempiin suuntiin. Otettiin lopuks viel muutama hyppy yksittäiselle , joka oli 80cm. Ensin Lilja kielsi 2 kertaa , koska päätti ettei varmana hyppää , kunnes käskin napakammin ja tultiin 2 kertaa onnistuneesti <3 Lilja oli koko ajan niin hieno toisin kuin kuski.. Treenattiin siis kisoihin :) Meen ehkä Liljalla siis tarhiksen rataesteharjoituksiin 70-80cm luokkaan. Jos ilmottautuminen hyväksytään. Mentiin sit viel loppuverkoille maastoon ja sit sen jälkeen ponin hoito ja karsinaan. Sen jälkeen otettiin Juni käytävälle ja siirrettiin Filly eli sen varsa yhteen vapaana olevaan karsinaan. Mä hoidin siis Junia ja Aada siivosi samalla sen karsinan. Laitettiin junille kaikki varusteet myös sivuohjat , koska mentiin juoksuttamaan. Mentiin kentälle , vaikka olikin pimeää. Aada juoksutti Junia ja mä juoksin peräs raipan kanssa , jotta poni liikkuisi edes ja aluksi se sitten sikailikin :D Otettiin lopuksi sitten pari hyppyy junille , kun se siinä ympyrällä juoksi kerta. Ja hetkeksi mä menin selkään ja pidin vaan kauhukahvasta kiinni. Mentiin kaikki askellajit siinä sitten läpi ja vahingossa hypättiin (kiitti vaan Juni :D <3) Kello oli jo ehkä 20 , joten lähdettiin takaisin talliin hoitamaan Juni ja vietiin se ja varsa takaisin karsinaan. Vietiin sitten vielä Liljan loput kamat ja Junin takaisin satulahuoneeseen. Pakattiin kamat , paitsi mä jätin mun ratsastuskamat tallille seuraavaa päivää varten. Aadan iskä tuli 20.36 hakemaan meidät ja mentiin Aadan iskälle siis yöksi.
Lauantai: Heräsin 8 aikaa mutta nousin vasta 9 hups.. Vaihdoin nopeasti vaatteet ja harjasi hiukset ja laitoin ne kiinni. Käytiin tekemässä Aadan kanssa leivät mukaan. Kun luultiin olevamme myöhässä ja itse kyyti olikin myöhässä. Eli mä olin menossa tarhikselle ja Aada kuvaamaan kymijoenratsastajien kisoihin. Tulin tallille 9.30 ja vaihdoin molemmille poneille vedet ja laitoin uudet. Emma tuli antamaan heinät. Kun ponit oli syönnyt jonkin aikaa vein Junin ja Fillyn tarhaan , koska Juni meni iltapäivällä talutustunnille. Sen jälkeen hain Liljan suitset ja harjaämpärin . Otin Liljan käytävälle ja aloin hoitamaan sitä. Liljalla oli vähän huono päivä ja kiukutteli mutta ei se haittaa. Harjasin sen nopeasti ja laitoin etujalkoihin suojat mutta en takasiin , koska ne oli kuraset ja Lilja potki. (Harjasin ne ratsastuksen jälkeen). Laitoin korvahupun ja suitset vielä ja tietty itelleni kypärän ja turvaliivin , koska menin ilman satulaa. Nousin pihassa jo selkään ja menin maastoon taas alkuverkkaamaan. Sitten menin kentälle  ja aloin tekemään ravissa ympyröitä ja avoja sekä väistöjä. Lilja pisti vähän hanttiin mutta olin päättäiväinen ja sain sen menemään nätisti. Sitten laukassa samoja juttuja sekä vaihtoja treenasin. Lilja vähän kuumui , kun tein vaihtoja. Pidin sitten välikäynnit ja puhuin äitin kanssa puhelimessa ja äiti sanoi , että tulee katsomaan ,kun menen. Noh äiti tuli ja ratsastin vielä jonkin aikaa ja tein samoja juttuja. Lähdin maastoon loppuverkoille , koska kentällä alkoi koulutunti. Loppuverkoissa Lilja oli tosi rento ja kiva niin kuin aina ;) Vein Liljan takaisin talliin ja hoidin sen ja vein varusteet satulahuoneeseen. Ja kiitin vielä Liljaa hyvästä työstä. Laitoin Liljan ja Kanelin vapaana olevaan karsinaan ja siivosin Liljan (ja varsan) käytössä olevan karsinan. Kun olin siivonnut laitoin Liljan ja Kanelin takaisin oikeaan karsinaan. Lakaisin käytävän ja pakkasin tavarani. Sitten lähdin kotiin n. 13.30 aikaan. Oli todella kivat 2 päivää! Maanantaina menen taas tallille ja voisin kuvata videopostauksen. Vuokrapäiväni on siis oikeasti maanantai ja lauantai mutta olin nyt perjantaina , kun en maanantaina päässyt. Laitan vielä kuvia postauksen loppuun. Ja videon jos se onnistuu.
Anteeksi laatu! Kuva on screenshot videolta.
Tämäkin on screenshot :(

tiistai 6. syyskuuta 2016

Heippa Allu , Moikka Lilja, Murkun kuulumisia!

Kuten moni on instagramin puolella huomannut niin Allu on lähdössä uuteen kotiin. Ja Allun uusi omistaja on kaverini Janika. Sanon vaan , että kiitos Allu kaikesta ja onnea uuteen kotiin. 

Allu menee koulu/esteratsuksi :) 

Hihii kuskia naurattaa.
Ja Allun tilalle ei osteta uutta ponia. Murkku jää kotiin ja sille tulee vaan yp:hen shettis kaveri.
Alan vuokraamaan Liljaa 2-3 krt. Viikossa ja treenaan varsinkin esteitä paljon ja varmaan rataesteharjoituksissa käyn. Olen Liljalla käynyt aijemminkin ratsastamassa itsenäisellä ja hoitamassa. Lilja on suht. haastava ratsastaa mutta mulle sopiva ja tykkään paljon. Vaikka hoitaessa on hyvin neitimäinen mutta onnistun siinäkin. Liljasta enemmän hänen sivullaan!


Oon hypännyt Liljalla nyt yksittäisenä mun uuden este-enkan eli 100cm. Ja hypännyt ilman satulaa ja kaikkea muuta kivaa touhunnut. Postaukset tulee olemaan Lilja painoitteisia ja välillä myös Murkku painoitteisia. Murkun uutta shettis kaveria en varmaan suuremmin esittele , jos en saa omistajalta lupaa. Voin sanoa ainakin , että se on tamma ja säkäkorkeudeltaan saman korkuinen kuin Murkku. Ja Murkku ja sen shettis kaveri tulee toimimaan mun serkkujen ( 10.v ja 7.v) ratsuina ja mun serkut vasta opettelee ratsastamaan. Ja Murkku etsii vuokraajaa itselleen kouvolan alueelta. Murkulle painoraja 45kg ja tarvitsee siis napakan pikku kuskin itselleen , joka kävisi 1-3 krt. viikossa treenaamassa mun valmennuksessa ei toki kisata voi kun Murkulla ei ole papereita. Ja kävisi muutenkin läpiratsastamassa. Murkku on vaativa ratsastaa , pukittaa kyllä , kun lähtee vaatimaan mutta hyppää ye. 70cm ja re. 65cm. Murkku ei kestä hössötystä (ihana poni pus pus hali hali) jos hössötöt liikaa ihan varman Murkku puree. Hinnat : Käynti 3 krt. viikossa 40e , 2 krt. viikossa 30e ja 1 krt viikossa 20e . 



Voi käyttää myös kannuksia!
Murkulla voi myös ajaa kärryillä ja ohjasajaa siinä ei painorajaa. Ja maastossa ei pelkää mitään. Voi myöskin ratsastaessa keulia välillä. Jos vähääkään näytät pelkoasi Murkkua kohtaan se kyllä käyttäytyy sen mukaisesti. Tarkempaa tietoa saat kun laitat mulle sähköpostia : sara.villikkaa@gmail.com   ! Tää postaus oli vähän avaus mitä tapahtuu blogille! 

tiistai 9. elokuuta 2016

Ostosten esittely kuvina

Moikka! Tän postauksen tekeminen jäi jostain syystä? Mutta käytiin muutama viikko sitten lahdessa horzella ja kärkkäisellä. Horzella tuli tuhlattua enemmän mutta tarpeelliseen. Huopa on uusi kisahuopa , paita mulle kisoihin, meksikoilaiset esteille ja maastoon kun tavallisilla ei jarrut toimi , Allulle ei sovi tavalliset suojat kun ne hankaa jalan verelle nää on taivaalliset. Noista suitsista sekä mä ja Allu tykätään niissä on niskassa pehmuste ja turvan kohalla lampaankarva. Ja ohjat olivat hyvät! :) 

Kuvan satulahuopa kärkkäiseltä vaaleansininen koko pony 35€ 
Kuvan suojat horzelta. Etusuojat FT etusääri suojat 39,90€ koko S ja takasuojat horzen treenisuojat koko pony 
Kuvan suitset : horzen meksikolaiset suitset koko pony ,59,50€ 

Kuvan paita horzelta:  naisten urheilullinen lyhythihainen kisapaita koko 34  

torstai 28. heinäkuuta 2016

Estevalmennus tiistaina 26.7

Moikka olin Allulla estevalkussa tosiaankin lähitallillamme. Ratsastin sinne itse ja äiti tuli mukaan pyöräillen. Samalla tunnilla oli kaksi tallin omaa vuonis ruunaa, Fasu ja Flintti nimeltään. Matka sinne meni todella mukavasti ravailin vähän ja kävelin. Ja Allu käyttäytyi hyvin. Valmennus alkoi vasta 18.30 mutta oltiin siellä jo 17.30 , jotta Allu saisi hetken huilata.  Kun eka valkku oli ohi mentiin Allun kanssa kentälle ja tiukkasin vyön , laskin jalkkarit ja nousin selkään ja aloin kävelemään pitkin ohjin. Fasu ja Flinttikin tulivat. Kun oltiin hetki kävelty otin ohjia käteen paremmin ja aloin ravailemaan.  Kaikki kuvat ovat äitini ottamia hänen puhelimellaan.

alkuverkkoja ravissa
Tehtiin aluksi pääty-ympyrällä puomin ylitystä.  Ja sitten alettiin hyppäämään. Ravissa lähestyminen ja esteen jälkeen laukka ja toinen este. 
Sitten otettiin vastakaari johon sisältyi este ja tuli laukan vaihto. Se onnistui hyvin ja Allu tajusi heti idean. 

Lopuksi tultiin ihan rataa haluamassa koossa tulin ensin 60cm ja sitten vielä 70cm , jossa tuli kääntä pituushalkaisijalla olevalle esteelle ja Allu toimi loistavasti!
Enemmn kuin ylpeä ponista<3 
 Hypyt onnistui melkeen aina hyvin eikä yhtään kieltoa. 
Hieman kaukaa :D <3
Allu malttoi joka kerta odottaa mitä pyydän. 

Illalla siistin Allun myös. Leikkasin niskasiilin , häntä lyhyemmäksi , harjasta huonot latvat pois ja vuohiskarvat lyhensin. 
Ennen valkkua<3
Nyt olisi tarkoitus käydä vielä ainakin yhdessä estevalkassa ennen kisoja jotka ovat 13.8 kyseisellä tallilla. Menen siis 60cm aika luokan. Ja mietin , että haluatteko kisavideopostauksen? Nyt pystyisin kuvata mutta tosin puhelimella , koska kamera on rikki ja ei lähde päälle. Argh ärsyttävää.  Kamera menossa huoltoon tai sitten täytyy osta uusi. 
Vauhti on huima ja ilme on tuima! 
Huomenna olen lähdössä lahden horzessa käymään ja ostoslistalla olisi Allulle uudet suojat , meksikolaiset suitset ja mahdollisesti vatsapanssari mutta sen ostan yhdeltä ihmiseltä. 
Viime viikolla mentiin ilman satulaa esteitä.





sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kuka on Väiski?

Tässä Väiski uudessa kodissa ja käytiin katsomassa sitä ja minä sitten myös ratsasatin. 
Niin kuka on Väiski , josta olen täällä puhunut ? Väiski on nyt 5? vuotias shetlanninponi ruuna , joka tuli meille ollessaan 2. Se tuli meidän tutuilta ylläpitoon ja minun piti opettaa se ratsuksi! Ja siis , kun joku kuitenkin kysyy Väiskin oikea nimi on Coneritge Kingston (muistaakseni?:D) ja säkäkorkeus 107cm.
Kaikki kolme tuli hyvin toimeen. Äijää ei ollut vielä meillä. 
Kun Väiski oli 2 maastakäsittelin sitä opetin sillle temppuja (kumartamisen se jo osasi). Kun se täytti 3 kävin ensimmäistä kertaa sen selässä. Satulaan se oli jo totutettu. Äiti talutti varmuuden vuoksi , koska Väiski reagtio oli hyppääminen pystyyn ja yritti kaataa itsensä mutta onneksi äiti roikkui narun päässä. Sen jälkeen alettiin kävelemään ja pikku hiljaa ravailemaan maastossa ja kentällä talutuksessa. Ja välillä menin myös ilman satulaa.
Toimi moitteettomasti ilman satulaa. 
Kerran kun olimme maastossa ja Väiskin omistajat oli mukana niin se tyttö talutti mua ja kokeiltiin laukkaa ensimmäisiä kertoja. Ja kentällä mentiin paljon sekä maastossa ja sitten koitti päivä kun mentiin ilman talutusta ja siitä kaikki lähti. Opetin sille itse laukan noston ja siitä laukan jatkamista. Kunnes ajattelin kokeilla esteitä. Ensin puomeja ja sitten siirryttiin aina isompaan ja korkein este oli 50cm pysty. Ilman satulaa Väiski hyppäsi paremmin kuin satulan kanssa jostain syystä. Väiski tuli 2014 keväällä ja lähti 2015 syksyllä. No Aadan kanssa me ratsastettiin paljon ja muistoja on paljon<3  Kävimme uittamassa Väiskiä ja Murkkua paljon 2014 & 2015 kesällä. Tosin 2015 vähemmän.


Oon niin pieni :D 


Aada ja Murkku <3
Laitan tähän loppuun vielä kuvia Väiskistä mitä löytyy.  Ratsastusleiristä on tulossa postaus kunhan saan kaikki kuvat kavereiltani ja omalla kameralla en voinu ottaa yhtään kuvaa tai videota , koska se on rikki eikä lähde päälle enään. Se menee huoltoon tai sitten edessä uuden kameran hankinta.


Ougaash :D

Ei mp:tä :D 

torstai 21. heinäkuuta 2016

Murkku, mitä kuuluu?

Moikka! Nyt tulee Murkun kuulumispostaus , kun on ollut niin Allu painoitteista. Eli kerron mitä Murkun kanssa tehdään nykyään. Mä oon siis Murkulle jo liian pitkä mutta ratsastan sillä vielä tämän kesän sitten vaan ajan kärryillä ja agilityä. Nytkin meen vaan ilman satulaa.  Jeii postausta !

Ei enään hypätä :( Mutta jospa serkkuni innoistuisi ;) 
Menen Murkulla siis ilman satulaa mm. koulua , maastossa , uitan mutta ei hypätä enään. Siihen olen liian painava ja pitkä. Mutta serkkuni on nyt harjotellut Murkulla menoa Laukannut ei vielä ole mutta ravannut jo puomien yli! Satulalla ja ilman satulaa :) Pari päivää sitten "vikelsin" Murkulla eli tein maailmanympärysmatkan paikaltaan sekä käynnissä, olin polvillteen selässä (hypättiin vahingossa este kun laukkasin silleen että olin polvilteen , niin Murkku päätti hypätä kentällä olevan esteen , seurauksena tippuminen ja polvi veressä :D )ja myös seisoin selässä :D

Murkulla on hassu tapa , koska aina kun tipun se yrittää näykkästä mua olkapäästä :D Muutama päivä sitten kävin taluttelemassa Murkkua ja myös käytiin hyppäämässä kentällä oleva este (talutin Murkkua huom!) ja makasin sen selässä.

Nyt on varmistunut , että serkkuni alkaa opetella ratsastamaan Murkulla säännöllisesti!
Eilen  <3
Murkulle kuuluu muutenkin ylipäätään todella hyvä nauttii olostaan. Kun ratsastan Allulla kentällä niin Murkku tulee mukaan vapaana kävelemään,  Ja maastossa Murkku on myös vapaana ja saa juosta mielensäå mukaan. 
Tällä maastoreissulla oli mukana vain Allu mutta ihan sama. (Mentiin ihan täyttä kiitolaukkaa) 
 

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Q&A vastauksia

Moikka! Pyysin teitä laittamaan instagramissa kysymyksiä mulle ja nyt on aika vastata niihin. (instagram:@sarajaponipojat ) Kiitos 20 kysymyksestä!

Tässä kysymykset:
1. Mikä on sun este ennätyskorkeus? - Yksittäisenä 85cm Torreksella viime kesänä ja ratana 70cm Torreksella.

2. Lempiväri? - Vaaleansininen ja vaaleanpunainen

3. Lempiruoka: -Varmaan grilliruoka

4. Kuinka monta kertaa viikossa käyt tallilla? - Omassa joka päivä :D Mutta hepolassa 1-3 kertaa riippuu.

5. Kuinka monta kertaa ratsastat viikossa? - Joka toinen päivä yleensä. Riippuu onko muuta ohjelmaa.

6. Parhain hevosmuisto? Varmaan yks talvimaasto kun menin Murkulla ja mun kaveri Allulla korkeessa lumihangessa.

7.Elämäsi hevonen? -Murkku ehdottamasti.

8. Onko teillä omaa tallia? -On :)

9. Monta hevosta teillä on ollut? - Omia on vaan Murkku ja Allu mutta ylläpidossa oli Väiski (siitä tulossa postausta) ja nyt Äijä kuntoutumassa.

10. Kuinka monta kertaa oot tippunut? - Todella monta lähemmäs tuhat kertaa :D  Viimeksi maanantaina Allulta :D

11.  Lempi heppa? No siis ihan hevonen Torres ja Äijä ja sit poneista Murkku ja Allu.

12. Mikä puhelin sulla on ? -Tällä hetkellä samsung galxy J1 , saan pian uuden.

13. Lempi ponirotu? - Shetlanninponi, russponi ja new forest varmaa.

14. Lempi hevosrotu? -Suomenhevonen ja hollantilainen puoliverinen , sitten kun hommaan itselleni hevosen niin se tulee olemaan jompikumpi rodultaan.

15. Onko päiviä jolloin et jaksaisi mennä tallille? - On useinkin kun ei vaan jaksa eikä huvita. Jos on väsynyt tai jotain muuta.

16. Kauan Allu on vielä hepolassa? - En osaa sanoa. Riippuu yhdestä asiasta mitä en sano.

17.Kuinka usein ratsastat kotona?- Yleensä joka toinen päivä lomalla mutta sillon kun on koulua niin usein kun ehdin.

18. Pahin tapaturma hevosten kanssa? - En tiedä. Varmaan kun tipuin Myyltä estetolppaa päin ja se pidikkeen terävä osa osui mun pakaraan ja se oli kipeä , enkä kävelly pariin päivään kunnolla.

19. Mitä harrastat/teet vapaa-ajalla ratsastuksen lisäksi? - Oon kavereitten kanssa ja hoidan kotona eläimiä tai sit teen joitain käsitötä tai kesällä uin ja hypin trampoliinilla.

20. Jos sun pitäisi valita 1 laji johon erikoistut lopullisesti , etkä saisi mennä mitään muuta lajia , mikä se olisi? - Tätä mietin jonkin aikaa , mutta kyllä se olisi esteratsastus.

KIITOS kaikista kysymyksistä niitä tuli aika paljon! Olin Allulla muuten tortaina 23.6 estetunnilla ja meni todella hyvin! Hypättiin ratana 65cm mikä on mun ja Allun ennätys! Ja sit vielä yksittäisenä n.70cm okseria! Tuo okseri sisältyi myös rataan , mutta 65cm korkeana.
Loppuun vielä kuva kisoista , mutta halusin hyppy kuvan. (c) Iida Koponen